Hello World!

Katson ulos ikkunasta ja katson kuinka lumi pöllyää ja takatalvi tekee pääkaupunkiseudulla tuloaan. Tuntuu siltä, että talven uusi tuleminen saapuu osuvasti hetkeen, jolloin myös koronapandemian kiristystoimet ottavat jälleen lähtöaskeliaan.

Aika tarkalleen vuosi sitten saatiin iso prokkis siihen tilanteeseen, ettei kohteeseen matkustamiselle ollut enää akuuttia tarvetta ja ehdittiin juuri takaisin kotimaan kamaralle toteamaan, kuinka Suomessa laitettiin kiskat kiinni ensimmäisen kerran. Harva arvasi ajatella, että maaliskuussa 2020 kotiin työpaikkansa siirtäneet olisivat vielä kaksitoista kuukautta myöhemmin samoissa telineissä, samoilla keittiön pöydillä ja olohuoneen sohvilla tekemässä niitä samoja hommia, joita aikaisemmin hoidettiin sähköpöydiltä, satulatuoleilta ja tuplanäytöiltä. Ajat tosiaan ovat kovat ja pandemia on todellakin muuttanut työnteon peruspalikoita pysyvästi.

Sillä välin Pitäjänmäellä Cloudlifen tyypit ratsastivat 2019 alkaneen aallon harjalla ja miettivät mikä on seuraava liike, kun jengi jää kotiin, päättäjät lähtevät kesälomille, joillakin liiketoiminta pienenee ja projektiputki ei olekaan enää niin häikäisevät kirkas kuin aikaisemmin. Ollaan Andersin kanssa olleet siitä kiitollisessa asemassa, että työ on tosiaan kiittänyt tekijäänsä. Henkilöstön asenne, osaaminen ja avoimet näkemykset kaikkia koskettavista asioista ovat tuottaneet meille orgaanista kasvua puhtaasti suositteluiden perusteella. Superkiitos kaikille suosittelijoille näiden vuosien ajalta!

Toki Google-markkinointi on tuonut meille vähän sieltä ja osan tuolta, mutta jo vuonna 2015 tehdystä kick-offista alkaen meillä on Andyn kanssa ollut haave petrata myyntiä ja panostaa siihen merkittävästi. Nykyasiakkaat ovat kuitenkin olleet etusijalla ja projekteissa ollaan oltu kiinni leveällä rintamalla. On siis luonnollista, että on pyritty ensin hoitamaan nykyiset keikat kunnolla ja sitten miettiä mitä tehdä uusien eteen – kuten moni varmasti tässä vaiheessa arvaa, konsepti ei ole ollut täysin aukoton. Koronan aiheuttaman hiljentymisen seurauksena teimme kaksi toimenpidettä: oma pää kuntoon ja myyjärekry käyntiin.

Alkuun uusittiin oma infra tälle vuosikymmenelle ja mietittiin sisäiset asiat sellaiseen kuntoon, että sinne kehtaa tuoda muita kuin IT-osaajia. Laitettiin linkkarit, mollit ja monsterit laulamaan ja tutustuttiin ihan uuteen asiaan; myyjän rekrytoimiseen, sen tarpeisiin, koulutusputkeen ja palkkiomalleihin. Onneksi linjojen ja Teamsien takaa on löytynyt tuttuja, jotka ovat olleet enemmän kuin valmiita jeesaamaan ja kertomaan kokemuksiaan myyjärekryistä ja myyntiorganisaation lainalaisuuksista.

Tästä lähdetään liikkeelle pandemian kakkoslevelille etsimään loppuvastustajaa kahden uuden mahtavan tyypin kanssa; myma-päällikkömme Tia ja ohjelmistosuunnittelua opiskeleva harkkari-Anna tulevat esimerkiksi sisäpiirikirjeemme kautta kaikille sen tilanneille tutuksi! Kaiken ytimessä häärää meidän tekut Jouni, Niklas sekä Valtteri. Meillä on huikea tavoite hyödyntää tämä aika nostamalla yllämainitut Cloudlifen IT-supersankarit nykyisten ja uusien asiakkaiden tähdiksi, tuoda teille kaikille tietoon uusia ja valmiiksi pureskeltuja palveluita, joita on oikeasti mielekästä ottaa käyttöön ja joista on oikeasti hyötyä tässä uudessa IT-maailmassa, jossa skaalautuvuus, läpinäkyvyys ja korkea palvelun laatu on entistä suuremmassa arvossa.

Kiitän etukäteen kaikkia kumppaneita ja jälleenmyyjiä, jotka tulevat mahdollistamaan uudet palvelumme ja kaikkia asiakkaitamme, joiden mukana olemme saaneet vuosien varrella kulkea. Toki iso käsi myös omalle tekniikalle ja myynnille, jotka jaksavat painaa kädet savessa päivästä toiseen näinä varsin outoina aikoina.

Pyydänkin teitä kaikkia haastamaan meitä uusista tuotteista ja palveluista – joko jo olemassa olevista tai sellaisista, joille teillä on huutava tarve. Liittykää samalla mukaan seuraamaan, miten hommat lähtevät liikkeelle ja mitä kaikkea tämä uusi askel meille tuo. Luvassa on vinkkejä arkiseen aateekoohon, nuttura semisti tiukalla kirjoitettua ajankohtaista asiaa, ja paljon tapoja siirtää IT-kuormaa meidän osaaviin käsiin – kohtuullista korvausta vastaan toki.

Tervetuloa kaikki ja hyvää takatalvea!

Markus Helander
aloitteleva blogaaja, perustaja